16/02 2007
PÄÄKIRJOITUS
Kymmenen pelon vuotta riittää – on aika palata toipumisen tielle
16.2.2007 on kulunut kymmenen vuotta Suomen AA-palvelun vuosikokouksen avaussanoista alkaneista Mäkelänrinteen koulun tapahtumista. Tilaisuuden luonne muuttui, kun tehtäväänsä hyvin valmistautunut väkivaltakoneisto esti voimakeinoin AA-palvelun kokouksen, erotti nämä uskotut palvelijat tehtävästään ja julisti tilaisuuden ensimmäistä kertaa "Suomen AA-ryhmien vuosikokoukseksi". Vaikka paikalle vaadittiin kutsuttavaksi poliisia, ei keneltäkään – väkivallan pelossako? – löytynyt rohkeutta tehdä pyydettyä palvelusta toveriseurallemme.
Tuosta passiivisuudesta olemme maksaneet kalliisti. Mäkelänrinteen kokouksen jälkeiset kymmenen vuotta ovat tuoneet suomalaiseen AA:han hajaannusta, apatiaa ja alakuloa. Vaikka ryhmätasolla tehdäänkin työtä tulokkaiden auttamiseksi, on paras henki kadonnut yhteisöstämme. "Erimielisten" erottautuminen omaksi palvelurakenteekseen ei ole ratkaissut "Suomen AA:han" jääneiden erimielisyyksiä. Toveriseuramme jäsenmäärä on pudonnut useilla tuhansilla. Yksivuotiaiden raittiiden jäsenten määrä on romahtanut. Aiemmin vallinnut halukkuus palvelutehtäviin on huvennut olemattomiin.
Mäkelänrinteen tapahtumien kymmenvuotispäivänä on ilmeistä, etteivät tunnepitoisimmatkaan puheet suomalaisen AA:n erinomaisuudesta ole totta. Yhteisömme on alennustilassa ja hengellisen heräämisen tarpeessa. Selvän Ratkaisun panos tähän muutokseen on avata keskustelu siitä, mikä on mahdollista ja tarpeen muuttaa, ja mikä on vain hyväksyttävä.
Vaikka Mäkelänrinteen tapahtumille ei olekaan mitään tehtävissä, on nykyhetkessä yhteisin ponnisteluin mahdollista korjata paljon. Muutoksen käynnistämiseksi tarvitaan ryhmä- ja yhteisötasolla rehellistä itsetutkistelua – samanlaista kuin toipumista tavoitteleva rivijäsen huomaa tarvitsevansa pelkän palaverissa istumisen lisäksi.
Työn laajuus edellyttää ryhmiltä ja jäseniltä uskoa ja pelottomuutta. Näiden ominaisuuksien varassa on mahdollista haastaa sellaisia asenteita, rakenteita ja toimintatapoja, jotka pitävät yllä suomalaisen AA:n veljessotaa ja lamaa.
Perussyy toveriseuramme nykytilaan on etääntyminen maailmanlaajuisen yhteisömme hengellisistä periaatteista ja toimintaohjeista. Yhteisömme alkujäsenet valottavat meille jättämässään kirjallisuudessa uudestaan ja uudestaan sairaan, alkoholistisen ajattelun ja toipumisohjelmamme takaaman hengellisen heräämisen tilan suuria ja ratkaisevia eroja.
Hengelliseen kasvuun liittyvää rohkeutta – rohkeutta muuttumiseen – puuttuu meillä monella tasolla. Muutoksen pelosta on tullut yleinen suomalaisia AA:laisia hallitseva voima. Toipuvat alkoholistit pelkäävät meillä toisiaan ja käyttävät toistensa aikaa ja energiaa pelon hallintaan – pelon avulla.
Vain osa yhteisöämme hallitsevasta pelosta on sisäsyntyistä, yksittäisten jäsenten keskuudessa syntynyttä. Pääasiassa pelon ilmapiiri keskuudessamme on ryhmätilanteiden ulkopuolella tuotettua, ylläpidettyä ja koordinoitua. Sen takana on vanhemmista jäsenistä koostuva keskenään yksimielinen verkosto, joka on mielestään oikeassa.
Tyhjästä tämä toipumattomien luokka ei ole syntynyt. Vanhojen jäsentemme keskuudessa on vuosien saatossa sattunut keskinäisiä loukkaantumisia. Kostomentaliteettiin ja pitkittyneeseen vihaan niin helposti liittyvä pahantahtoisuus on vuosien saatossa tuottanut AA:hamme voimakkaiden henkisten (mutta ei hengellisten) johtajien luokan.
Nämä vanhemmat jäsenet luovat ympärilleen samanlaista pelon ja varovaisuuden ilmapiiriä kuin juodessaan. Heidän ympärillään eletään sukkasillaan ja varovasti. Tämä pohjimmiltaan hengellisen sairautemme luonteesta kumpuava myrkyttyneisyys tiivistyy vain muutamaan prosenttiin jäsenistöämme, mutta tämän pienen vähemmistön merkitys yhteisössämme on suuri. He muodostavat todellisen johtajistomme. He eivät kuuntele ketään, eivätkä he myöskään palvele ketään.
He ovat kuitenkin saaneet suuren joukon AA:laisia uskomaan, että meillä vallitsee suurempi demokratia kuin muualla. Saavathan Suomessa kaikki ryhmät, ainakin teoriassa, osallistua vuosikokouksessa päätöksentekoon. Ryhmien yhdessä tekemät valinnat kuitenkin kumotaan pienten piirien päätöksillä vuosikokouksien välillä, ja näitä tapahtumia annetaan ryhmille "tiedoksi".
Suomalaisessa AA:ssa eletään monin paikoin kirjaimellisesti "heikoimpien ehdoilla". Vaikka uhkan ja pelon ilmapiiriä esiintyisi ryhmätilanteissa vain ajoittain, sitä tihkuu palavereihin asiapalavereiden, aluekokousten ja vuosikokousten jälkimainingeissa. Tästä seuraa, että epävarmuuteen kasvavista rivijäsenistä yhä harvemmat uskaltavat tavoitella palvelutehtäviä.
Niillä rohkeilla yksilöillä, jotka hakeutuvat palvelutehtäviin, on vaikea sarka hoidettavanaan hyvistä lähtökohdista, kiitollisuudesta, palvelun- ja auttamisenhalusta huolimatta. He joutuvat oppimaan, että he eivät olekaan edistämässä ryhmien ja koko yhteisön hyvinvointia. Heidän osansa on ylläpitää komentoketjun huipulla olevien toipumattomien jäsenten järjestelmää.
Väkivalta- ja propagandakoneiston ohjaileman yhteisömme tilaa luonnehtivat jähmettyneisyys, muutosvastarinta, vanhempainvalta ja yksisuuntaisen viestinnän ilmapiiri sekä – ikävä kyllä – myös väkivalta. Yhteisömme toimii pääasiassa puhtaalle toipumattomuudelle perustuvien, AA:lle vieraiden toimintatapojen varassa. Niiden kuristuksessa osa palvelijoista väsyy kesken tehtäväkautensa ja eroaa.
AA:laisiin toimintatapoihin syvemmin perehtyneet, näkyvimmissä tehtävissä olevat toimistonhoitajat ja maailmanpalveluvaltuutetut eivät aina halua asettua toipumattomien takapirujen ohjailtaviksi, ja heistä tulee nopeasti mustamaalaamisen uhreja ja vapaata riistaa. Toiset heistä pyrkivät jatkamaan tunnollisesti kautensa loppuun, mutta heidät saatetaan erottaa hämärin perustein. Heidät voidaan myös painostaa eroamaan tuntikausien "hoitokokoukseksi" muodostuneessa AA-palvelun kokouksessa. Savustaminen voi alkaa myös uskotun palvelijan toimien ja toimivallan kyseenalaistamisella ja intensiivisellä mustamaalauskampanjalla.
Parhaiten palvelutehtävissä selviytyvät sellaiset jäsenet, jotka katsovat olevansa velvollisia täyttämään ryhmien heille antamat tehtävät kulloisenkin "ryhmäomantunnon" – sairaankin sellaisen – ohjauksessa. He saattavat jaksaa siihen asti, kunnes on tullut aika pitää täysinpalvelleen valtuutetun puheenvuoro ja kiittää "hienosta kokemuksesta".
Onnellisimpia lienevät kuitenkin loppujen lopuksi sellaiset autuaat, jotka uskovat kaiken heille syötetyn olevan totta. He ylenevät lopulta itse komentoketjun huipulle uusia "Mäkelänrinteitä" organisoimaan. Näin perinne jatkuu, mutta ongelmaksi muodostuu usein sopivan hyväuskoisuuden ja yksinkertaisuuden vaikea suhde. Jos ihminen on riittävän yksinkertainen uskomaan kaikkeen, hän on usein liian yksinkertainen palvelemaan vaativammissa tehtävissä.
Suomalainen AA on umpikujassa, josta poispääsy on kuitenkin yksinkertainen.
Täyskäännös auttaa.
On meistä itsestämme kiinni, milloin sanomme toipumattomuudelle: "Nyt riittää."
Voimme ohjata toipumattomuuteen ja vallankäytön makeuteen juuttuneita AA-tovereitamme takaisin perustarkoituksemme äärelle pysäyttämällä heidät veljellisellä tai sisarellisella kehotuksella. Niitähän me osaamme.
Tässä ovat Selvän Ratkaisun toverilliset kehotukset takapiruillemme:
Sen sijaan, että jatkatte mihinkään hyvään johtamatonta toimintaanne, voisitte vaihteeksi ottaa kotiryhmässänne kahvinkeittovuoron ja palvella niitä, joiden kehitystä ja toipumista olette vaarantaneet. Miksette voisi myös tutustuttaa tulokkaita eri ryhmiin ja auttaa heitä toipumisessa eteenpäin. Heidän kanssaan kirjoittamienne kaunalistojen ja kiitollisuuslistojen äärellä voisitte itsekin saada takaisin tuntuman siihen, mistä toiminnassamme on kysymys.
Rukouksesta ja mietiskelystä on ollut apua meille, jotka olemme teidän sairauttanne tähän asti jaksaneet tukea. Suosittelemme teille ja myös itsellemme AA:n toipumisohjelman ja AA:n perinteiden käyttöönottoa koko laajuudessaan. Näin voimme yhdessä toimia rauhan ja toipumisen kanavina tuleville sukupolville.
Artikkelin tulostusversio (pdf)
Osallistu keskusteluun / avaa keskustelu aiheesta