Kirjoittaja Iso Alex » 7.5.2010 10:47:54
Oikein hyvä sivusto tämä Webalcoholics.com; tasapainoinen annos satiiria, ironiaa ja asiaa. Tämä(kin) saattaisi myötävaikuttaa siihen, että saataisiin Suomessa vallitseva palvelurakenteiden kahtiajako joskus poistettua yhtenäisyyden hengessä. Mutta miten?
Itse kuulun niihin, jotka kokevat, että koko AA:n palveluun osallistuminen edesauttaa omaa toipumistani. Olen siis siinä mielessä egoistinen, mutta jos sen valjastaa muiden auttamiseen ja nöyrään palvelemiseen, niin ei siitä liene haittaakaan. Kerrottakoon, että koska olen hyvin tiedonjanoinen törmäsin viisi vuotta sitten netissä juupas/eipäs-keskusteluun nimettömien ja anonyymien välillä. Olin silloin käynyt AA-ryhmissä pari kuukautta ja koin olevani hyvällä tiellä, mutta tuo tietoisuus kahtiajaosta aiheutti todellista tuskaa. Harkitsin itse asiassa koko AA:n jättämistä, mutta jatkoin kuitenkin. Minulle selvisi, että kotiryhmäni kuuluu anonyymeihin ja mielsin sen leirin jotenkin sympaattisemmaksi. Kävin kuitenkin myös nimettömien kokouksissa, tai pikemminkin en useimmiten tiennyt mihin leiriin kukin ryhmä kuuluu, koska pidin sitä epäolennaisena kaltaiselleni vasta-alkajalle.
No, retkahdin kuitenkin vajaan vuoden raittiuden jälkeen ja tein muutaman vuoden korpivaelluksen. Vajaa pari vuotta sitten tulin takaisin ja olen siitä lähtien ollut raittiina AA:n ja kummini tukemana. Kuluvan vuoden alusta olen toiminut ryhmäni palveluedustajana, mikä paikka pitää täyttää uudestaan, koska minut on hiljattain valittu alueeni puheenjohtajaksi. Tähänastiset kokemukseni luotettuna palvelijana ovat pelkästään myönteiset, ja minulle on avautunut täysin uusia asioita toipumisesta ja itsestäni; miellän että kyseessä on loppuelämäni mittainen opiskelu- ja itsetutkiskeluprosessi.
Mutta takaisin itse aiheeseen. Heitän suoran kysymyksen: onko realistista olettaa, että saisimme aikaan yhdistetyn AA:n joka hyödyntäisi molempien leirien myönteiset piirteet soveltaen käytännössä muualla maailmassa käytössä olevaa palvelurakennetta, ts. ylösalaisen kolmioon perustuvan valtuusto/valtuutetturakenteen? Kaikki näkemykset asiassa ovat tervetulleita!
Avomielisin terveisin,
Iso Alex