UUSIA NÄKÖALOJA ALKOHOLIONGELMAISILLE
DBMT-terapiassa saa juoda kuten ennenkin
Päihdetyössä puhaltavat uudet tuulet. Aikaisemmin on ohjattu alkoholin kanssa vaikeuksiin joutuneita ihmisiä kohti täydellistä raittiutta tai kohtuukäyttöä. Molemmat tavoitteet ovat osoittautuneet vaikeiksi saavuttaa. Haasteeksi on noussut kysymys, miten kehittää sellaista päihdetyötä, jonka piirissä ei kiinnitetä huomiota juodun alkoholin määrään. Uusissa terapiaryhmissä ei pyritä juomisen lopettamiseen tai vähentämiseen. Sen sijaan niissä opetellaan sellaista humalatilakäyttäytymistä, josta ei ole kielteisiä seurauksia.
Kohtuukäytön kanssa käy usein hassusti
Alkoholin kohtuullista käyttöä on yritetty opettaa alkoholiongelmaisille kauan. Kokemukset eivät ole rohkaisevia. Päihdetyön kentällä työskentelevät tutkijat ovat turhautuneet kerta toisensa jälkeen. Lupaavasti alkaneet kohtuukäyttökokeilut ovat osoittautuneet kupliksi.
Tiedeyhteisössä on toisinaan herätelty toivoa mm. sellaisten mullistavien tutkimustulosten avulla, jotka ovat osoittaneet alkoholistien voivan oppia juomaan kohtuullisesti. Koehenkilöiden ryhmään kuuluneet ihmiset ovat kuitenkin kuolleet viinaan muutaman tutkimusta seuraavan vuoden aikana, tai sitten he ovat raitistuneet kokonaan.
Suurimman kohtuukäyttöliikkeen perustaja on, saatuaan ensin mm. julkaisemiensa kirjojen avulla maailmanlaajuista julkisuutta asialleen, arvostellut ankarasti mm. AA-liikkeen toimintaa. Myöhemmin, ajettuaan humalassa autolla kaksi ihmistä hengiltä, hän on ilmoittanut olleensa väärässä ja palanneensa vankilassa AA:n suuntaviivojen kannattajaksi.
Hauskasti ja hallitusti -ryhmiin osallistuminen on kohentanut joidenkin alkoholiongelmaisten elämänlaatua. Moni on kuitenkin - lupaavan kohtuujuomisjakson jälkeen - retkahtanut juomaan suurempia määriä kuin aiemmin konsanaan.
Kohtuukäyttöryhmiin hakeutuneiden ihmisten joukkoon on muutenkin osunut suhteettoman paljon sellaisia, joiden alkoholinkäyttö on vakiintunut hallitsemattomampaan tilaan kuin alan parhaat asiantuntijat ovat osanneet odottaa.
AA:stakin lähdetään juomaan
Täydelliseen raittiuteen tähtäävien AA-ryhmien on todettu aiheuttavan traumoja alkoholisteille, jotka herkkinä ihmisinä ovat alttiita juomaan, mikäli heitä kohdellaan huonosti. Todistettavasti on AA:sta lähdetty juomaan esimerkiksi seuraavista syistä:
-
kokouksessa ei ole saanut tupakoida
- kokouksessa on tupakoitu
- kahvi on ollut liian laihaa
- kahvi on ollut liian vahvaa
- kahvi on ollut liian kuumaa
- kahvi on ollut liian sopivaa
- kahvi on tarjoiltu kertakäyttöastioista
- kahvi on tarjoiltu keramiikkamukeista
- kahvi on tarjoiltu posliinikupeista
- kahvin kanssa ei ole ollut tarjolla kermaa
- kahvin kanssa ei ole ollut tarjolla kulutusmaitoa
- kahvin kanssa ei ole ollut tarjolla kevytmaitoa
- kahvin kanssa ei ole ollut tarjolla hienoa sokeria
- kahvin kanssa ei ole ollut tarjolla sahattua palasokeria
- kahvin kanssa ei ole ollut tarjolla puristettua palasokeria
- kahvin kanssa ei ole ollut tarjolla pullaa
- kahvin kanssa on ollut tarjolla vain sokerikorppuja
- kahvin kanssa on ollut tarjolla vain sokerittomia korppuja
- kokouksen vetäjä on tarjoillut kahvia väärältä puolelta
- vuosipäivillä ei ole ollut mansikkakakkua, kinuskikakkua tai suklaakakkua
- vuosipäiväkakku on lähtenyt liikkeelle väärään suuntaan
- vuosipäivillä on laulettu
- vuosipäivillä ei ole laulettu
- ryhmätilassa on ollut pöydillä kamalat kerniliinat
- kokouksessa on puhuttu liikaa juomisesta
- kokouksessa on puhuttu liikaa juomattomuudesta
- kokouksessa on puhuttu liian vähän juomisesta
- kokouksessa on puhuttu liian vähän juomattomuudesta
- kokouksessa on saanut puhua vain yksi ihminen kerrallaan
- kokouksessa on puhuttu liikaa
- kokouksessa on puhuttu liian vähän
- kiertävä puheenvuoro on lähtenyt liikkeelle väärään suuntaan
- joku kokouksen osallistujista ei ole osallistunut kuluihin vapaaehtoisen tuen lippaan kiertäessä palaverin aikana
- joku kokouksen osallistujista on laittanut liian pienen rahasumman vapaaehtoisen tuen lippaaseen
- joku kokouksen osallistujista on laittanut liian suuren rahasumman vapaaehtoisen tuen lippaaseen
- joku kokouksen osallistujista on halunnut tervehtiä kaikkia kädestä
- joku kokouksen osallistujista ei ole halunnut tervehtiä kaikkia kädestä
- kokous on loppunut liian aikaisin
- kokous on kestänyt liian myöhään
Humalatilakäyttäytymisterapiasta apua?
Jottei alkoholiongelmaisen tarvitsisi syyllistyä juomisestaan - mikä sinänsä on täysin arvovapaata toimintaa - on ollut tarpeen kehittää sellaista päihdeterapiaa, joka ei puutu juomiseen. Juomista seuraava käyttäytyminen on useimpien alkoholiongelmaisten syyllisyydentunteiden aiheuttaja.
Drunkenness Behavior Management Therapy, DBMT, opettaa alkoholiongelmaista käyttäytymään humalassa ollessaan.
Uuden alkoholiterapiamuodon kehittäjä Raymond W. Bulldozer, BA, SoB, kertoo:
"Meidän ohjelmassamme ihminen saa niin paljon alkoholia juodakseen kuin hän vain haluaa. Hänen juomistaan ei siis rajoiteta. Me vain opetamme häntä olemaan ihmisiksi juopuneenakin."
Asiakkaalle valitaan DBMT-terapian ajaksi henkilökohtainen käyttäytymisterapeutti, joka tarjoilee alkoholia asiakkaalle. Hän viettää asiakkaan kanssa juomiseen kuluvat tunnit ja tekee havaintoja. Hän valistaa asiakasta tämän ollessa humalassa, ja myös humalatilan vaihduttua krapulaksi. Erityisen tärkeäksi koetaan positiivisen palautteen antaminen sellaisista tilanteista, joissa asiakas on selviytynyt fiksusti päihtymyksestään huolimatta.
Yhtä tärkeää on tarjota ojentavaa palautetta silloin, kun asiakas ei ole pystynyt hallitsemaan humalatilakäyttäytymistään. Tässä pyritään viipeettömään palautteeseen heti paheksuttavan käytöksen ilmaantuessa, mutta myös seuraavana päivänä tapahtuvan purkukeskustelun yhteydessä käydään läpi kaikki se, mitä asiakas teki juopuneena ollessaan.
Käyttäytymisterapeutin työtehtävät sisältävät suuria haasteita. Useimmiten alkoholiongelmaisten humalakäyttäytymisen koetaan sisältävän arvaamattomia elementtejä – riitaisuutta, väkivaltaisuutta, rattijuoppoutta, seksuaalisen käyttäytymisen ylilyöntejä jne. – jotka ympäristö kokee haitallisiksi.
Terapian aluksi kartoitetaan kunkin asiakkaan yksilöllinen humalatilahäiriökäyttäytymisrakenne. Humalatilakäyttäytymisen valvonta fokusoidaan terapian aikana erityisesti näihin tiedossa oleviin, haitallisiin käyttäytymisen muotoihin. Kun asiakas alkaa päihdyttää itseään alkoholilla, käyttäytymisterapeutti tarttuu asiaan heti, jos asiakkaan käyttäytymiseen ilmestyy viitteitä aiemmin yhdessä todetuista vahingollisista toimintamalleista. Hän huomauttaa asiakkaalle suullisesti, ja mikäli asiakas korjaa käyttäytymisensä entiselle tasolle, hän saa jatkaa juomista.
Jos asiakas ei korjaa käyttäytymistään, päädytään usein sanaharkkaan ja jopa tilanteisiin, joissa asiakas turvautuu fyysisiin keinoihin. Tällöin vastuu hänen käyttäytymisensä palauttamisesta asialliselle tasolle siirtyy käyttäytymisterapeutille, joka on saanut koulutukseen myös voimankäyttöön.
Käyttäytymisterapeutin osaamisen merkitys on erityisen suuri silloin, kun asiakas on voimansa tunnossa. Terapeutilla on tarvittaessa tukenaan muiden käyttäytymisterapeuttien muodostama työryhmä, jonka voimin viimeistään asiakas on saatettavissa alakynteen ja voimattomuuden tilaan. Työryhmän kokouksissa voimankäyttötilanteet puretaan jälkikäteen niin, ettei terapeuteille jää psyykkisiä tensioita, jotka voisivat alentaa heidän työkykyään.
Työryhmän kokoukset päätetään usein tiimihenkeä nostattavien iskulauseiden voimalla. "First Things First!" ja "Let’s Kick Some Asses!" ovat Bulldozerin mukaan käytetyimmät.
|